tiistai 18. marraskuuta 2014

VILLI JA VAPAA

Kirjoitettu: 16.11.2014
Tänään päästiin aikaisin lenkille eikä ollut vielä ehtinyt tulla pimeää. Otin myös kameran mukaan jotta saataisiin tännekkin taas kunnon postuasta aikaiseksi.
Lenkki meni oikein mukavasti kun Vesseli sai juoksennella vapaana ja annoin välillä erilaisia käskyjä. Kaikkia käsyjä ei oikein onnistuttu noudattamaan, mutta hyvä tästä vielä tulee. Ensi kerralla miedän täytyy muistaa ottaa nameja mukaan ! 
Nyt ollaan illasta taas oltu rennosti ja vähän herkuteltu porkkanalla. 
Syödäänkö kellän muulla porkkanaa?
 Pahoittelut, että tämä postaus tuli näin myöhässä siitä ajasta kuin olisi pitänyt tulla. Meillä kun ei neitti ole pelannut, mutta nyt se on taas kunnossa ! 

lauantai 15. marraskuuta 2014

UUSI KAVERI

Tänään ollaan vietetty Vesselin kanssa aamu oikein rennosti köllötelen ja kyllä myö sitten vähän siivoiltiinkin. Imuri oli hirmuisen pelottava otus...Nykyään Vesseli on myös alkanut vähän kiinnostumaankin imurista, mutta pelkää silti vähän sitä. 
Illasta käytiin kunnon lenkillä ja oikeastaan vahingossa nähtiin jo nyt Vesselin uusi tuleva koirakaveri, Vesseli ja Urho (labratorinnoutaja pentu) tulivat hyvin toimeen, mutta vielä vähän tutkailivat toisiaan aika mietteliäästi eikä oikein vielä ryhtyeet kunnolla leikkiin. 

lauantai 1. marraskuuta 2014

ONKO VIELÄ IHAN HYVÄ ?

Tänään vietettiin pyhäpäivän aamu kauniissa ilmassa ulkona. Harjoiteltiin muutamia temppuja ja leikittiin paljon pallolla. Ei olla pitkään aikaan leikittykkään niin kauan pihassa, ja oli Vesseli sen mukaisesti hyvin innoissaankin. 
 Ollaan yritetty opetella muutamia uusia temppuja ja muutama on alkanut sujumaan heti oikein hyvin ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Aijotaan kyllä pysyä ihan koti kuvioissa eikä mitkään kisat ole tähtäimenä, emme ole kisailun haluisia. Välillä vain käy mielessä onko järkevää opettaa enään temppuja koiralle joka on jo 5v. vai onko tämä vielä ihan sopiva ikä?

 Päätetään tämä nyt näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Katsotaan mitä ensi postaukseen keksin.